Ajatus hirsiveistoon lähti vuonna 2011 tapaninpäivä myrskyn tiimoilta, kun omasta metsästä kaatui paljon puita ja mietittäessä mitä niille tehdään. Innostus tehdä hirsisauna mökille alkoi itämään. Saunaa aloitettiin tekemään ammattiveistäjän kanssa, ja lopulta sauna valmistui oman väen voimin. Saunan runko tehtiin kokonaiseksi kotona piharakennuksessa, ja siirto tapahtui kuorma-autolla erikoiskuljetuksena. Runkoa nostettaessa tarvittiin nosturiautoa. Sauna kuljetettiin rannasta lossin päällä, koska mökki sijaitsi saaressa ja kuljetusyhteydet sinne teiden kautta eivät onnistuneet. Lossilta sauna nostettiin nosturiautolla paikalleen. Saunan teon jälkeen kävin Kullaan metsäopistossa hirsiveistokurssit. Kotona syntyi muutamia hirsipöytiä ja kysyntää alkoi niille olemaan josta alkoi itämään ajatus omasta yrityksestä. Hirsiveisto Kiuru aloitti toimintansa vuonna 2016.

Hirrestä voidaan veistää kaikkea hiekkalaatikosta omakotitaloihin. Omaan palveluun tällä hetkellä kuuluu perinteiset savusaunat sekä modernit saunarakennukset, sekä hirsipöydät. Olen tehnyt myös arkkulaiturin. Puulajikkeena toimii hirrenveistossa Suomen pääpuulajit, kuten haapa,kuusi ja mänty. Jätti suuresta hirrestä voidaan veistää saunarakennus joka on uniikki ulkonäöllisesti sekä saadaan lämmöneristys maksimoitua.
Yritykseen hankittiin ensimmäinen vannesaha vuonna 2016, jolla käytiin sahaamassa asiakkaiden luona että kotona. 2017 ostettiin uusi vankkarakenteisempi ja tehokkaampi Wood-Mizer LT 70, täysin hydrauli ja sähkökäyttöinen tukkivannesaha. Sahalla onnistuu isommankin tukin sahaaminen (max.95cm).

Yritykseltä löytyy kuorma-autoja, jolla pystytään kuljettamaan että hakemaan asiakkaalta tukkeja, puutavaraa sekä kuljettamaan valmiit hirsituotteet asiakkaalle.

Tuotan myyntiin erikoispuutavaraa esim.piilupaneelia, tuppilautaa ja lankkua. Sahaamme myös koivua, leppää, haapaa ja jalopuita puusepän tarpeisiin. 

Valmistamme saunaan yksilöllisiä lankkulaude kokonaisuuksia. Valmistukseen käytämme haapa- tai kuusipuuta. Lankkujen leveydet 30-60 cm. 

 

Yrityksellä on käytössä oikotasohöylä, jolla pystytään höyläämään aina 82cm asti.